Kirjoittaja Aihe: Zine-kirjoittelun ohjeita  (Luettu 9442 kertaa)

mirosol

  • teidän kaikkien jumala
  • Administrator
  • *****
    • killall -9 humans
Zine-kirjoittelun ohjeita
« : 21:29:44 - 12.08.2011 »
Tähän ajattelin kerätä vähän listaa ohjeistukseksi etusivulle kirjoitteluun. Ei välttämättä tarvetta stickyttää tätä. Jos saadaan uusia kirjoittajia joskus, niin voidaan sitten harkita tämän julkisempaa esittämistä. Ohjeistusta voidaan korjata ja parantaa jatkuvasti. Mikäli huomaat puutteita tai epäkohtia, niin kerro niistä toki. Vastaukset tähän threadiin.

Ensiksi otetaan muutamat kuolemanrangaistuksen uhalla noudatettavat säännöt:
  • Mistä tahansa saa kirjoittaa. Pääpaino paikallisissa meiningeissä - kaikki muukin käy.
  • Älä koskaan julkaise kirjoitusta omin päin. Päätoimittaja on vastuussa julkaisutahdista ja julkaisujen prioriteetista.
  • Pyydä apua, jos jokin asia ei onnistu.

Esivalmistelut:
Zineen kirjoittaminen on helppoa ja hauskaa puuhaa. Moni kirjoittaja kuitenkin mielellään kirjoittaa tekstinsä valmiiksi omalla tietokoneellaan ja kopioi valmiin tekstin kuvineen zineen kaikkien nähtäväksi. Tämä on todella hyvä tapa toimia. Teksti on näin toimien helppo oikolukea ja keskeneräistä tekstiä ei vahingossakaan pääse julkaistuksi. Monet kirjoittavat itselleen mieluisilla tekstinkäsittelyohjelmilla, kuten OpenOffice.org Writer tai Microsoft Word. Näillä ohjelmilla kirjoitettu teksti sisältää kuitenkin aina muotoiluja, joita WordPress-ohjelmiston on mahdotonta tulkita. Näin onkin ensiarvoisen tärkeää käyttää teksti ennen Wordpressille siirtämistä jossakin tekstieditorissa ja tallentaa teksti normaaliksi tekstitiedostoksi. Tavallisen tekstitiedoston tunnistaa tiedostopäätteestä .txt

Suositeltavia tekstieditoreja tähän tarkoitukseen:
Windows: Notepad (löytyy "Käynnistä"- valikon apuohjelmista, tai kirjoittamalla sana notepad "suorita sovellus"-dialogiin)
Mac OS X: Texturi (Löytyy Apuohjelmista)
Linux: Gedit (Löytyy Apuohjelmista tai Alt+F2 ja dialogiin sana gedit)

Muotoillun tekstin tunnistat WordPressiin kopioitaessa siitä, että kappalejaot, rivivaihdot ja kirjasin ovat jotain ihan muita, kuin pitäisi.

Zinen hallintapaneeliin kirjautuminen:
Sait tekstisi valmiiksi ja nyt olisi sopiva aika jättää se päätoimitukselle julkaistavaksi? Zinen hallintapaneeliin kirjaudutaan osoitteessa http://diyturku.net/wp-login.php. Anna kenttiin saamasi käyttäjätunnus ja salasana. Muistathan, että foorumin tunnukset ovat eri asia, kuin zinen tunnukset.

Bashboard - eli Ohjauspaneeli:
Kirjautumisen jälkeen pääset ohjauspaneeliin. Vasemmalta löytyvät linkit kaikkiin toimintoihin. OIkeassa ylänurkassa on kohta "Screen options", josta pääset muokkaamaan ohjauspaneelin etusivua mieleiseksesi.

Posts - eli Kirjoitukset:
Tämä on se kohta, jonne kirjoitukset liitetään. Kahdessa kohtaa vasempaa yläosaa on nappi/linkki "Add new". Sitä klikkaamalla saadaan auki kirjoituksen muokkain. Nyt voit kopioida valmiin tekstisi tekstieditorista valitsemalla koko tekstin (Ctrl+A) - Kopioimalla sen oman tietokoneesi leikepöydälle (Ctrl+C) - Klikkaamalla kirjoituksen muokkaimen päällä ja liittämällä teksti leikepöydältä paikalleen (Ctrl+V).

Graafisia ohjeita kirjoituksiin:
Muistathan seuraavat asiat - Otsikkoon tulee aina laittaa kirjoituksen aihe ensimmäiseksi. Eli jos ole kirjoittanut kolumnin nimeltä "Kaikki on paskaa", niin otsikoksi tulee tällöin "Kolumni: Kaikki on paskaa."
Levyarvioissa/keikkaraporteissa tämä on vielä tärkeämpää. Otetaan eräs arvio sivulta esimerkiksi. Arviot: Yleislakko – Vapauden Rautaiset Raamit LP (2011). Tässä siis on ensin "Arviot:", sitten bändi "Yleislakko", sitten viiva, sitten albumin nimi "Vapauden Rautaiset Raamit", arvioidun median formaatti "LP" ja lopuksi julkaisuvuosi suluissa.
Eli levyarvioiden otsikot aina muodossa:
Koodia: [Valitse]
Arviot: {bändi] - {albumi} {formaatti} ({julkaisuvuosi})Arvion alkuun, ennen itse arviota tulee aina:
Koodia: [Valitse]
{bändi} - {albumi} {formaatti} ({julkaisija} {julkaisuvuosi})Tämä aina kursivoituna ja lihavoituna.
Näiden ohjeiden mukaiset kirjoitukset julkaistaan.

Kuvien liittäminen:
Kirjoittaessa uutta artikkelia Posts-osioon, siinä kirjoitusalueen vasemmassa ylänurkassa on "Upload/Inset", jonka jälkeen rivi kuvakkeita. Ensimäminen näistä kuvakkeista on kuvien lisäämistä varten. Tätä klikkaamalla saadaan auki dialogi, jossa kuvat voidaan ladata palvelimelle. Mikäli kuvan lataamisessa on ongelmia, huomaathan tekstin: "You are using the Browser uploader. Try the Flash uploader instead." - Tai toisin päin. Kummankin pitäisi toimia normaalisti, mutta jotkin selainversiot ja/tai plugin-versiot saattavat käyttäytyä huonosti toisen kanssa. Tätä kautta kuvan saa ladattua palvelimelle, jomman kumman uploaderin avulla. Seuraavaksi kuvasta näytetään esikatselu ja muutamia asetuksia. Kuvan näytettävän koon ja kohdan sivulla saa valittua tästä. Kokosuosituksista lisää alempana. Viimeisenä askeleena tässä viimeisessä dialogissa on nappi "Inser to post" - Joka nimensä veroisesti lisää kuvan kirjoitukseen ja myös editorissa nähtäväksi.

Kuvien kokosuosituksia:
Internetistä kun on kysymys, niin kuvien resoluution tulee aina olla 72dpi (dots per inch), joka on suunniteltu standardiresoluutioksi tietokoneen näytölle.  Suuremman resoluution kuvat hidastavat sivun käyttökokemusta ja näin ollen päätoimitus varaa itselleen oikeuden poistaa ja muokata kuvien kokoja tarpeen vaatiessa.

Esimerkiksi levyjen kansikuvat on suositeltavaa ladata palvelimelle koossa 500x500 pikseliä resoluutiolla 72dpi. Ja kun kuvaa ollaan lisäämässä kirjoitukseen, niin voidaan valita oletuksena tarjottava medium-koko kuvan lisäysdialogista. Kaikkien tähän mennessä kirjoitetutjen arvioiden kuvat ovat tuossa muodossa. - Siksi onkin suositeltavaa käyttää tätä samaa metodia, jotta yhtenäisyys säilyy.

Ohjelmisto ottaa vastaan JPEG, PNG ja GIF -pakattuja kuvia. Kuvankäsittelyynkin saa apua foorumilta tai irc-kanavalta pyydettäessä.

Kategoria ja tägit:
Kaikkiin kirjoituksiin täytyy lisätä kategoriatieto ja tägit. Kategorialistaus näkyy editorin oikealla puolella suunnilleen sivun keskivaiheilla. Mikäli kirjoitus on levyarvio, laitetaan rasti ruutuun kategorian "Levyarviot" -kohdalle ja niin edelleen. Tägit taas lisätään käsin. Esimerkiksi kirjoittaessani Kakka-Hätä 77:n uutukaisen arviota, kirjoitin "add tags"-kenttään seuraavan rivin:
Koodia: [Valitse]
Arviot,Levyarviot,KakkaHätä 77,LP/CD,PunkJonka jälkeen painoin "Add" nappia.

Valmiin kirjoituksen tallentaminen ja esikatselu:
Kun kirjoitus on valmis kuvineen kaikkineen, on se syytä tallentaa "luonnokseksi". Luonnoksen tallentaminen tapahtuu klikkaamalla oikean yläosa nappia "Save draft". Tämän jälkeen editorin yläpuolelle ilmestyy teksti: "Post draft saved. Preview post", jossa Preview Post on linkki kirjoituksen esikatseluun. Näin voit katselmoida, että kirjoitus on ulkoasullisesti linjassa muiden kirjoitusten kanssa.

Sitten odetellaan, että:
Zinen toimitus katsoo julkaisuajankohdan kirjoitukselle. Kovin pitkiä jonoja tuskin pääsee syntymään. Tällä hetkellä uusien artikkelien julkaisupäivät ovat perjantai ja maanantai. Tulevaisuudessa, jos saamme kirjoituksia riittävästi ja riittävään tahtiin, voidaan ottaa eri kategorioiden kirjoituksille omia julkaisupäiviä ja niin edelleen.

Kiitos kaikille jo kirjoittaneille ja iso tervetuloa kaikille uusille kirjoittajille.

Toivoo Zinen toimitus.

P.S. Jos huomaat puutteita tai suoranaisia virheitä tässä ohjeessa, niin kerro toki niistä tähän ketjuun niin korjaillaan.
« Viimeksi muokattu: 09:19:01 - 18.08.2011 kirjoittanut mirosol »
"No such thing as innocence" Profane Geometry - harrasteblogi ja levyhylly.

jankke

  • t.a.n.t.a.t.
  • *
Vs: Zine-kirjoittelun ohjeita
« Vastaus #1 : 20:16:25 - 06.09.2011 »
Opin juuri äsken kantapään kautta, että helpoin tapa liittää muualle tallennettua valmista tekstiä jopa txt-tiedostosta on käyttää sitä "liitä pelkkänä tekstinä" toimintoa siinä työkalurivillä eikä pasteta suoraan siihen tekstiruutuun. Näin ensimmäisen kerran mulla ainakin pysyi fontit ja kappalejaotkin niin kuin piti. En ollut aiemmin tajunnut moista nappulaa painella  ::)