Lainaus käyttäjältä: kuka tahansa - 18:13:15 - 19.02.2012
Tilasin vähän aikaa sitten tuon samaisen Landauerin. Pistä tulemaan väliaikaraporttia edetessäsi sen kanssa. Gustavin kaverin Erich Mühsamin kokoelmaa haikailin samalla, mutta saas nyt nähdä tuleeko tuota ensimmäistäkään järkälettä kahlattua kunnolla läpi.
Eipä tullut mitään raportoitua vaikka tarkoitus kyllä oli... Ei oo kyl vähän aikaan ollut aikaa lukeakaan mitään, mutta nyt aamulla sain ton Landauerin luettua loppuun. Ihan hyvä kirja, toi itse Revolution teksti ei kyllä oikein mitään antanut, mutta lyhyemmät artikkelit olivat antavia ja ajatuksia herättäviä. Revolutionista taidettin mainita kirjassakin että jo Landauerin aikalaiset pitivät sen sekavana ja vaikeasti ymmärrettävänä. Mutta tosiaan loput kirjasta oli mielestäni erittäin hyvä. Osuvia havaintoja, osittain tietenkin vanhoista tapahtumista jotka kiinnostavat lähinä historialisessa mielessä, mutta myös "ikuisista kysymyksistä" kuten sosialismin rakentamisesta/toteutamisesta (Landauren käyttää sosialismia ja anarkismiä synonyymeinä).
Kiinnostavinta mielestäni on että Landauer ehdottaa sosialistisen yhteisön perustamista maaseudulle, mikä on loogista siksi että tämmöinen yhdistettynä pienteollisuutteen ja käsityöhön pystyisi elättämään itsensä, mikä kaupunki ei voi tehdä koska kaupunki on aina riippuvainen maaseudusta, mutta ei vältämättä toisinpäin. Rakentakseen sosialismia pitää kuitenkin varmistaa että tästä ei tule suljettu yhteisö, vaan laajentaminen on aina pidettävä mielessä, mutta Landauer painostaa ettei voi odottaa että "koko kansa/maa/tms" on anarkisteja, vaan on aloitettava toiminta tässä ja nyt, olemassa olevien mahdollisuuksien mukaan. Landauer ei tässä yhteydessä kuitenkaan puhuu siitä, että vaikka se olisi hienoa jos asiat olisi rauhanomaisia, niin siinä kohtaa kuin tämä/nämä yhteisöt muodostaisivat todellisen uhkan valtion valtaa vastaan niin taistelusta tulee, uskon, hyvin mahdollisesti aseistettu, eteenkin jos vallankumoukselliset tekevät sen virheen että ne eivät ole aseistettuja, ja uskon että historia tukee tätä. Paitsi jos sosialistinen tietoisuus on niin suuri että armeija aseutuu vallankumouksellisten puolelle.
Ja olihan kirjassa paljon muutakin, mutta toi tuli nyt päällimmäisenä mieleen. Seuraavaksi siiryn ajassa noin 100 vuotta eteenpäin omalle ajalemme ja luen Scott Crowin
Black Flags and Windmills: Hope, anarchy, and the common ground collective joka kertoo kansalaistoiminasta vuoden 2005 Katarina myrskyn jälkeisessä New Orleansissä, milloin Common Ground ryhmä rupesi uudelleen rakentamaan yhteisönsä kuin valtio ja apujärjestöt eivät välittäneet. Vaikuttaa erittäin kiinnostavalta kirjalta. Olen vasta lukenut alkusanat, mutta koska aiheesta oli puhetta (tai no siis itse puhuin...) niin niissä Crow sanoo että saadessaan sekä rasistisia ryhmiä että valtion vastaansa ne (common ground collective) eivät olisi selvinneet jos eivät olisivat harjoittaneet aseistettua itsepuolustusta.
Semmoista. Kirjoitusvirheitä on varmasti
