Tarja Turusen Nightwishistä erottamisen muistopäivän kunniaksi Kirjiksessä esitetään Ruotsin kasaripunkkiskeneen sijoittuva elokuva
Unelma bändistä /
Tjenare kungen (Ulf Malmros, Ruotsi 2005).
http://www.youtube.com/watch?v=eKkjeBQXcAc#wsBrunssi:
- quinoasalaatti
- paistettua seitania
- sämpylät
- levitteet
- leivän päälle tuoreita vihanneksia
- banaanileipä
Brunssi klo 11-14, elokuva klo 14. Brunssi 6€ (alle 12-v. lapsilta 3€), kahvi 1,80€ / tee 1,50€ (opisk. 1,20€). Leffanäytös maksuton.
Elokuvan arvostelu
Film-O-Holic.com-sivustolta:
LainaaRuotsin viimeinen punkbändi
Myös pohjoismaalaisille elokuvantekijöille nostalgia tarkoittaa nykyään jo muutakin kuin heinälatoa ja tukkijokea. Ja on huomattu, että musiikki se vasta nostattaakin katsojille muistot mieleen. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kuvaili 1960- ja 70-lukua, kun taas Lukas Moodyssonin Kimpassa pureutui vuoden 1975 kommuunielämään. Ulf Malmrosin ohjaamassa elokuvassa Unelma Bändistä – Tjenare Kungen hypätään 1980-luvulle, ennen kuin nykyinen kasaribuumi ehtii täysin laantua.
On vuosi kahdeksanneljä. Syntikka soi, tukat on tupeerattu ja aatteet on vaatteet. Punkkarityttö Abra (Josefin Neldén) pakenee ahdasmielisestä kotikylästään Göteborgiin, missä perustaa bändin Millanin (Cecilia Wallin) kanssa. Ajankuva on toteutettu pikkutarkasti. Räikeät kuosit, takatukat ja kirjavat meikit tuovat elokuvaan elävyyttä ja tunnelmaa. Puvustus ja lavastus eivät ole luonnottomuuteen asti hiottuja vaan säilyttävät pirteän realismin.
Vaikka on elänyt Alphavillen ja Ebba Grönin ajat taaperona, Sex Pistolsien kaudesta puhumattakaan, tuntuu Tjenare Kungenin aikakausi yllättävän läheiseltä. Vuosi on valittu huolella: punk on kuolemaisillaan ja juppiaika tanssipoppeineen tulossa, vilahtaapa kuvissa muutama tukkahevarikin. Näin elokuvaan on saatu mukaan musiikkia yli genrerajojen ja rakennettua lisää jännitettä.
Tarina bändistä sortuu ennalta arvattavuuteen ristiriitoineen ja huippuhetkineen, vaikka sukupuoliroolit onkin käännetty nasevasti nurinpäin. Onneksi elokuva potkii ketterästi eteenpäin musiikin, toimivien henkilöhahmojen ja eläväisen kuvaustyylinsä voimin. Hengästyttävät ja hilpeät musiikkijaksot ovat saada katsojan pogoamaan penkissään, vaikka yleinen rytmitys elokuvassa takkuaakin muutamaan otteeseen.
Inhimillisyys leimaa Tjenare Kungenin päähenkilöitä. Etenkin Josefin Neldén saa venkoilevan ja epävarman Abran aidon oloiseksi. Monista sivuhenkilöistä on tehty tarkoituksellisen kliseisiä. Joissakin se toimii hauskana lisänä, toisissa ei. Esimerkiksi se, että ihminen näyttää melko hassulta soittaessaan syntetisaattoria on alleviivattu turhan useasti. Mikään vaihtoehtoelokuva Tjenare Kungen ei yritäkään olla, se on nokkelaa viihdettä puettuna keesiin ja niitteihin.
Salla Vehkasalo
