Sössöttelin Facebookkiin omaan profiiliini tuollaisen tekstin ja haluan jakaa sen myös täällä:
Maanantaina oli järjestyksessään toinen Telmu-miitti. Nää tapaamiset on osoittaneet tärkeytensä jo nyt ja uskon, että tulevassa kohdataan mielenkiintoisia ja rakentavia keskusteluja ja alkuja kaikenlaiselle toiminnalle. Näen tosi tärkeänä, että erilaisista lähtökohdista ponnistavat tekijät pääsevät kohtaamaan. Yleensä mahdolliset hankaluudet ja ongelmat ovat hyvinkin jaettuja, vaikka asioita ehkä katsottaisiinkin hiukan eri näkökulmista.
Korona ravisteli vielä vuosi sitten. Elävä musiikki poljettiin hyvin ahtaalle ja jäi hitaasti toipumaan. Paljon on spekuloitu, että kauanko koronan vaikutukset alalla kestävät. Ite näen hommaa jotensakin niin, että korona kuritti jo pikkuhiljaa esiin hiipineen ongelman vielä isommaksi.
Tuntuu, että nykypäivänä elävän musiikin parissa toimiminen jakautuu hyvinkin radikaalisti. Ruohonjuuritasolla toimii vapaaehtoisia ja seuraava steppi onkin jo liiketoimintaan perustuva tekeminen. Tälleen suht karkeasti katsottuna. Lasken tästä kuviosta nyt pois askeleen synkkyyteen, eli varsinaisen musateollisuuden ja muun sellaisen paskan.
Nostan nämä toimintamuodot tähän, koska oon törmännyt viime aikoina hyvinkin useasti jonkinlaiseen vastakkainasetteluun, jossa nämä nähdään ääripäinä ja jopa toisiaan syövinä. Tietyllä tapaa ne ehkä ovatkin ääripäitä vaikka siten katsottuna, että toinen tarttee liksaa ja toinen ehkä ei, mutta se ei ole se ongelma. Palaan tähän kohta.
Näitä toimimisen tapoja saatetaan katsoa ulkoapäin hiukan vääränlaisilla oletuksilla. Vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta voidaan nähdä helposti rajattomana mahdollisuutena ja tietynlaisena välineenä asioiden saavuttamiseen, kun taas liiketoimintaan perustuvan tekemisen, esimerkiksi ravintolapohjaiset keikkapaikat, voidaan olettaa toimivan yleishyödyllisenä palveluna.
Todellisuudessa aivan kaikkien toimintaa rajoittaa kapitalismin sanelemat säännöt. Sekä vapaaehtoisuuteen että liiketoimintaan perustuvalle tekemiselle rajoittavaksi tekijäksi nousee varsin usein taloudellinen kannattavuus. Asioita ei pysty toteuttamaan, koska ne eivät ole mahdollisia. Joko ei ole rahaa tekemiseen tai sitten tekeminen ei tuota rahaa tarpeeksi, jotta se olisi järkevää toteuttaa.
Nyt päästäänkin mun mielestä varsinaiseen ongelmaan. Ongelma on näiden kahden toimintamuodon väliin jäävä, jopa täysin tyhjä tila. Sellainen katvealue, johon jää paljon bändejä, keikkajärjestäjiä ja muita elävän musiikin toimijoita. On esimerkiksi bändejä, joilla on sellaisia tähtäimiä ja haaveita, jolloin ruohonjuuritasolla toimiminen ei välttämättä tunnu omalta ympäristöltä. Kun sellainen "puolivälin" toimintaympäristö puuttuu tai ainakin ontuu, on lähdettävä suoraan niin sanotusti isompiin kuvioihin. Okei, laadukas tuotanto onnistuu ihan kotioloissa ja biisit saa näppärästi spotifyyn. Ongelma on kuitenkin se, että joutuu heti samalle pelikentälle kaupallisten toimijoiden kanssa. Peli on rakaa ja valitettava todellisuus on, että pärjätäkseen siellä, on takana oltava taloudellisesti toimiva koneisto. Seinä tulee vastaan mahdollisesti hyvinkin nopeasti. Se turhauttaa.
Mä en ole koskaan arvottanut omaa tekemistäni, että mikä on työtä ja mikä ei. Mulle kaikki elävän musiikin parissa (ja muussa ympäristössä) toimiminen on työtä. Yhteiskunta tosin määrittelee, että vain palkkatyö on työtä. Ja oikeestaan niinhän se onkin. Jostain työstä voi saada rahallista korvausta ja joku työ voi olla yhteisön palvelemista ja palkka on se mitä yhteisö itselle tarjoaa. Ammattimainen tekeminen voi tapahtua myös muualla kuin kaupallisessa ympäristössä. Se olisi mun mielestä tärkeää huomioida. Toki tähän liittyy ihan yhteiskunnallisia ongelmia.
Toimin nelisen vuotta ympäristössä, jossa taloudellinen puoli määritti hyvinkin paljon tekemistä. Rajoitti ja asetti linjaa, että mitä oli kannattavaa tehdä. Se turhautti tietyllä tapaa ja kun työ ei tarjonnut sitä mitä siltä ehkä hain, oli tarve saada jotain muuta korvausta ja se oli raha. No, se ei onnistunut. Tietenkin, jos laskee pois taustalla olevan organisaation, jonka alaisuudessa palkkatyö oli typerästä asenteesta johtuen poissuljettua, oli kapitalismin luoma seinä isona esteenä. Toimimaton taustaorganisaatio toki ajoi lopulta sen toiminnan paskaksi. Päätös lopettamisesta oli helppo.
Enkä nyt tarkoita sitä, että vapaaehtoisuuteen perustuvan ruohonjuuritason puuhastelua täytyisi jotenkin tehostaa tai enempi liiketoimintaan perustuvaa tekemistä rajoittaa. Vaan enempikin ottaa etäisyyttä kapitalismiin ja luoda ympäristöä toiminnalle, jossa kaupallisuus ei määrittele ja rajoita toimintaa. Tietenkin tälläistä toimintaa on jo, mutta voisi olla enemmänkin.
Pitää vaalia sitä, ettei toiminta ja uuden luominen tyrehdy kapitalismin luoman paineen alle. Vaikka tästäkin aiheesta olisi mielenkiintoista keskustella eri näkökulmia esiintuoden seuraavassa Telmu-miitissä. Unohtamatta tietenkään vaikka esimerkiksi treenikämppien tai soittokaverien etsimistä.
