BRUNSSI JA ELOKUVANÄYTÖS KOSTON JA VÄKIVALLAN KIERTEEN VUOSIPÄIVÄNÄ
Kirjakahvilan pohjoismaisten elokuvien sunnuntaisarja jatkuu tanskalaisen Dogma 95 -liikkeen piiristä maailmanmaineeseen nousseen Susanne Bierin viimeisimmällä ohjaustyöllä
KOSTO / HÆVNEN (117 min., Tanska 2010). Elokuvan arvostelu alla.
Tuttuun tapaan ennen elokuvaa on mahdollisuus nauttia Kirjakahvilan vegaanibrunssista klo 11-14 (hinta 6€, alle 12-v. lapsilta 3€).
Menu
-pastasalaatti
-kesäkurpitsafocaccia
-hamppulevite, paputahna ja yrttituorejuusto
-seitan
-tuoreita vihanneksia leivälle
-puolukkamuffinssit
-mehu/vesi
Elokuvanäytös alkaa klo 14 ja on maksuton.
LainaaVIHAN VOIMA
Susanne Bier on tanskalaisohjaajien kärkikaartia Lars von Trierin ja Thomas Vinterbergin rinnalla. Dogma-opit jalostivat tanskalaisista keinotekoisuutta ja katsojien turhaa miellyttämistä karttavia maailmanluokan ohjaajia. Vaikka dogmasäännöillä elokuvia ei enää tehdäkään, oppien vaikutus näkyy edelleen niin von Trierin, Vinterbergin kuin Bierinkin tuotannossa.
Bierin elokuvien vahvuus on aina ollut emotionaalisuudessa. Aihekäsittely tapahtuu tunteiden kautta mutta rationaalisesti. Bier välttää siirapin ja koskettaa katsojaa syvälle, joskin hieman osoittelevasti. Hän taitaa elokuvakerronnan keinot, joilla ohjata katsojan reaktioita. Se on osoitus taidosta hallita taiteenlajinsa voimavaroja, mutta samalla se estää Bierin elokuvia kasvamasta osiensa summaa suuremmiksi teoksiksi. Bier kertoo asiat kerralla. Tulkinnoille ei jää tilaa.
Kostolla Bier palaa tutun tekijätiiminsä pariin Tanskaan. Ison rapakon takana tehty ja tunnetuilla tähdillä roolitettu Things We Lost in The Fire (2007) oli Hollywood-tuotannoksi kompromissiton ja puhutteleva, mutta jäi elokuvalliselta vaikuttavuudeltaan selkeästi Bierin aiemmille elokuville, kuten Häiden jälkeen (2006) ja Brødre (2004), jota ei ole edes tuotu Suomeen, elokuvalevityksen kehitysmaahan. Kosto tuo mieleen juuri Häiden jälkeen -elokuvan. Ihmisyyden käsittelyssä, tarinaelementeissä ja ennen kaikkea päähenkilössä on paljon samaa.
Koston päähenkilö on ruotsalaislääkäri Anton (Mikael Persbrandt), jos elokuvasta varsinaista päähenkilöä voi edes poimia. Temaattinen käsittely kuitenkin kulminoituu eniten Antoniin, joka työskentelee Afrikassa pakolaisleirin lääkärinä ja viettää vain lyhyitä jaksoja perheensä luona Tanskassa. Tapahtumien kannalta keskeisempiä henkilöitä ovat Antonin poika Elias (Markus Rygaard) ja tämän kaveri Christian (William Jøhnk Nielsen), sillä heidän toimensa konkretisoivat vihan tunteesta kumpuavan koston, jonka seuraukset ovat lähes aina raadolliset.
Elokuvan tematiikka on monitahoinen. Ihmisyyteen olennaisesti liittyvä vihan tunne saa ihmiset tekemään ja sanomaan asioita, jotka moraalisesti ovat väärin mutta inhimillisesti katsottuna ymmärrettäviä. Vihan lietsoman koston oikeutus on mielenkiintoinen kysymys. Bier tuo aihekäsittelyyn perspektiiviä rinnastamalla koston tematiikkansa väkivaltaiseen ja köyhään Afrikkaan sekä yltäkylläiseen ja turvalliseen Tanskaan. Tarpeetonta pahaa ja sen synnyttämää vihaa on kummassakin paikassa. Afrikassa järjettömän pahan kohdalla kosto tuntuu oikeutetulta, kun taas Tanskassa lähinnä ajattelemattomuudesta juontuvan pahan kohdalla koston mittasuhde on järjetön. Teoreettisesti kysymys on kuitenkin samasta asiasta. Kostaminen on osa ihmisyyttä.
Eliaan ja Christianin kostoprojekti on lapsen logiikassaan pelottava ja pysäyttävä. Sinänsä mitätön asia saa suuret mittasuhteet, kun taustalla on käsittelemätöntä vihaa, joka vaivaa erityisesti äitinsä menettänyttä Christiania. Temaattisesti poikien kostoretki avautuu huomattavan yleiselle tasolle, josta voi purkaa syitä aina terrorismille ja meilläkin valitettavan tutuille nuorten tekemille väkivallanteoille. Jälleen kerran taide osoittaa kykynsä selittää ja tuoda näkyväksi vaikeita aiheita, joita tutkimukset ja selvitykset eivät koskaan pysty tyhjentävästi selittämään. Tiede antaa vastauksen kysymykseen miten. Taide vastaa kysymykseen miksi.
Kerronnaltaan Kosto on onnistunut elokuva. Tapahtumat ja henkilöhahmot taustoineen aukeavat vähitellen tarinan edetessä. Tämä pitää katsomisintensiteettiä yllä. Esteettisesti elokuva on eheä ja musiikin käytöllä tunnetilat rakennetaan hienovaraisesti yhdessä huolella sommitellun kuvan kanssa. Vaikuttavinta elokuvassa on kuitenkin näyttelijätyö. Bier on erinomainen näyttelijäohjaaja ja hän saa näyttelijöistään irti tunnetiloja, joiden edessä voi vain hiljentyä. Mikael Persbrandtissa on samaa vähäeleistä karismaa kuin vaikkapa William Petersenissä, mutta ennen kaikkea Eliasta ja Christiania näyttelevät Markus Rygaard ja William Jøhnk Nielsen ovat rooleissaan suorastaan hämmästyttäviä.
Kosto on vaikuttava ja tärkeä elokuva pureutuessaan nyt ja aina ajankohtaiseen koston tematiikkaan. Valitettavasti elokuvan emotionaaliset reaktiot ovat turhan valmiiksi annettuja. Jos Bier malttaisi jättää moraalivalinnat katsojalle, Kosto olisi ollut mestariteos.
Juha Rosenqvist
* * * *
Toimituskunnan keskiarvo: 3,9 / 8 henkilöä
-
http://www.film-o-holic.com/arvostelut/kosto
