Punkfutis su 2.8.2015

Aloittaja karol, 21:46:32 - 23.04.2015

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

papu

Eipäskun korjaan, tokana vuonna piti aloittaa yheltä mut jouduttiin sateen takia siirtämään myöhemmäks.


karol

Roba kirjoitti Facebookissa tänään näin:

"Fc Punaruusu & Valkoruusu joutu valitettavasti perumaan osallistumisensa. Otteluohjelma ei muutu, mutta heidän paikka pidetään auki mikäli jämätiimejä vielä ilmaantuu. Muussa tapauksessa Ruusujen pelien kohdalla tauko ja vapaata potkimista."

Turnauksen eka peli alkaa tänään siis klo 13.00! Hyvää Punkfutista kaikille!

kuka tahansa

Niin oliko se nyt sitten AC Kantsu joka voitti ja Storforss FF kakkosena? Kaino pyyntö ensi vuodelle: kulloisenkin pelin tuomari voisi ilmoittaa ennen peliä ketkä pelaavat ja pelin jälkeen kuka voitti ja millä tuloksella. Ja siitäkin vois erikseen vielä mainita, milloin kyseessä on finaaliottelu. Ekan (?) punkfutiksen tulostaulusysteemi oli loistava, sitten ei tarvitsisi huudella! Voisi toki silloinkin, pysyisivät kaikki kärryillä.

Myös se oli harmillista, ettei tapahtumasta ollut tänä vuonna Fb-eventtiä. Tiedän monta tyyppiä, joilla ei ollut hajuakaan että tämä järkättiin taas tai ainakaan että se järkättiin juuri tänään (no joo, oma vika kun eivät seuraa DIYTku-kalenteria). Punkfutis-ryhmän kuvauksessakin on vuoden 2012 turnauksen päivämäärä, joten jos punkfutista etsii Facebookista niin löytää vain tuon (suljetun) ryhmän, ja kun kuvauksessa ei lue vuotta niin voi käydä hassusti.

Toisaalta katsojia ja joukkueita oli kaikesta huolimatta ihan mukavasti ja muutenkin oli kivaa, vaikken tällä kertaa itse pelannutkaan, joten suurkiitokset kaikille jotka tämän taas tänäkin vuonna mahdollistivat!

karol

Pari kommenttia nopeasti:

AC Kantsu voitti, onnea heille! Ja kiitos kaikille!

Oli tästä eventti, mä olin vaan näköjään unohtanut laittaa sen tuohon ekaan viestiin. https://www.facebook.com/events/913393508717254/

kuka tahansa

Onko tarkoituksella salainen/suljettu/vain kave(rien kavere)ille?

LainaaThe page you requested cannot be displayed at the moment. It may be temporarily unavailable, the link you clicked on may be broken or expired, or you may not have permission to view this page.

maik spotifail

Mites sukelluskoulu? Kui hyökkäs???

Puuha peten lippa lakki

Mitä ihmettä, tarkotus oli kyllä nimenomaan olla täysin avoin tapahtumasivu... Nyt kun tuota linkkiä klikkas niin selkeestihän siinä lukee "yksityinen". Ilmeisesti käyny joku kämmi, jota en huomannu. Pahoittelut siitä. Ite koitin niitä tuloksiaki tuomaroidessani huudella, en tiiä miten muut teki. Kävin myös tulokset kirjottamassa maalin kyljessä olevaan otteluohjelmaan mutta eipä sitä tiesti tajua mennä kattomaan jos ei tarvi tarkastaa millon seuraava oma peli on.

Ens vuonna vois olla kova joku megafooni, johon voi karjasta tuloksia, pelaavia joukkueita, mainostaa distroja jne. Kehitysideat on aina jees koska noh, niitten avulla tätä tapahtumaa kehitetään! Paikalla oli tänäkin vuonna sen verran jengiä, että ei kaikki kuule mitenkään vaikka kiljuis niitä infoja kurkku suorana. Megafooni ja selkeempi tulostaulu siis ensi vuoden kehityslistalle!

Lainaus käyttäjältä: maik spotifail - 23:18:12 - 02.08.2015
Mites sukelluskoulu? Kui hyökkäs???
Sukelluskoulu avas pitkälle ja koitti tehä nopeita hyökkäyksiä. Onnistumisiakin tuli mutta tuntu, että vähän turhan hätäsesti meni hyökkäykset. Pablolla meni hermot about joka kerta ku se koski palloon mut sai se munilla tehtyä yhen hienon maalinki! Kuulemma pelit kaatu siihen, että sää et ollu pitämässä laumaa kasassa  ;D


Mulla oli tosi kivaa, kiitos vaan kaikille! Ens vuonna uusiks. Pistän huomenna kaikkien pelien tulokset tänne ja facebookiin. Nyt en jaksa alkaa tonkimaan muistiinpanoja taskuista.

karol

Hauskaa oli pelata! Kiitos pelikavereille, vastustajille, Puuha peten lippa lakille, tuomareille, Kirjiksen distrolle (kahvi tuli tarpeeseen) ja kaikille muillekin!

Puuha peten lippa lakki

#39
Jos jollain jäi maalivahdinhanskat puistoon, meiltä löytyy.

Tässä tulokset:

...........Litmanen Youth 4-1 Miikkkasen Sukelluskoulu CF
..................FC UK ALL 0-2 AC Kantsu
.................Storfors FF 4-1 FC RKSTR
...........Litmanen Youth 5-2 FC UK ALL
...................AC Kantsu 3-1 Miikkkasen Sukelluskoulu CF
..Kupittaan Palloveikot 1-2 Storfors FF
...........Litmanen Youth 3-4 AC Kantsu
..Kupittaan Palloveikot 4-0 FC RKSTR
..................FC UK ALL 3-1 Miikkasen Sukelluskoulu CF

FINAALI:

AC Kantsu 4-1 Storfors FF

Samppa

Kiitos vielä omasta puolesta kans hauskaa oli ja tykkään teistä kaikista tosi paljon jotka oli paikalla.. kesän hienoin tapahtuma..  :) :-*