ti 8.4. Osallistumisen ehdot poliittisissa ryhmissä -keskustelutilaisuus

Aloittaja karol, 12:00:46 - 04.04.2014

« edellinen - seuraava »

Kalenteriin linkitetyt tapahtumat

karol

Osallistumisen ehdot poliittisissa ryhmissä -keskustelutilaisuus
ti 8.4. klo 19 Kirjakahvila


Poliittiset toimijat tuottavat paljon informaatiota maailman epäkohdista, mutta paljon vähemmän keskustellaan siitä, miten poliittisissa ryhmissä varsinaisesti toimitaan ja miten niihin kuulutaan. Miten ryhmät määrittelevät rajansa sekä suhteensa ulkomaailmaan? Millaisia siteitä ryhmäläisten välillä on? Millainen on hyvä ryhmän jäsen? Miten ja mistä ryhmässä voi puhua ja miten käyttäytyä? Millaiset toimintakeinot ovat ryhmälle mahdollisia?

Alustuksen lähtökohtana on, että vastaukset yllä oleviin kysymyksiin riippuu pitkälti siitä, millaista kulttuurista ryhmätoiminnan mallia ryhmä toteuttaa. Viimeaikaisessa tutkimuskirjallisuudessa on esitetty oivaltavia havaintoja erilaisten kansalaisryhmien toiminnasta tällaisesta teoreettisesta lähtökohdasta. Vaikka ryhmillä on aina myös omat ainutkertaiset piirteensä, kulttuuristen mallien erittely ja pohtiminen voi avata uusia näkökulmia ryhmätoimintaan ja niihin ehtoihin, joiden puitteissa ryhmiin osallistutaan.

Keskustelua alustaa tutkija Mari Kuukkanen.

Tervetuloa keskustelemaan!

Alustuksen pohjana olevaa kirjallisuutta:

Paul Lichterman: Elusive Togetherness. Church Groups Trying to Bridge America's Divisions. http://press.princeton.edu/titles/7993.html
Nina Eliasoph: Making Volunteers. Civic Life after Welfare's End. http://press.princeton.edu/titles/9473.html
Eeva Luhtakallio: Practicing Democracy. Local Activism and Politics in France and Finland. http://us.macmillan.com/practicingdemocracy/EevaLuhtakallio

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1482018778679403/

Kirjakahvila
Vanha Suurtori 3, Brinkkalan sisäpiha
www.kirjakahvila.org

karol


karol